Pyöräilen kouluunpäin. Vihdoinkin lämmin kevät tuuli puhaltaa kasvoilleni. Tätä on odotettu. Kevättä. Musiikin soidessa kuulokkeista, katselen samalla ympärilleni ja toivon että puihin ja pensaisiin tulisi pian lehdet, jotta alkaisi näyttää kesältä. Aurinko lämmittää kasvoja ja nahkatakin kanssa alkaa tulla kuuma pyöräillessä. Varma kevään merkki. Pääsen kouluun asti, laitan pyöräni siniseen, katokselliseen pyörätelineeseen ja lukitsen pyöräni. Kävelen koulun aulaan ja siitä suoraan kahvioon, ostan kahvin ja kävelen takaisin ulos pyörätelineille. Istahdan keltaiselle penkille, jos sitä nyt enää keltaiseksi voi sanoa, kun maalit ovat kuluneet lähes olemattomiin. Otan taskusta tupakan ja sytytän. Nautin lämpimästä aamusta kahvin ja tupakan kera.
Samalla mietin, että minne luokkaan pitäisi mennä. Soitan Roosalle ja kysyn, ei hänkään tiedä ja hän on vasta tulossa ja hän käskee odottaa pyörätelineillä. Odotan siis niin kauan, että hän tulee.
Roosa saapui ja lähdimme kävelemään takaisin sisälle, etsimään luokkaamme. Tunnin alkua odotellessa luokan edessä vaihdamme viikonlopun kuulumiset nauramme toistemme jutuille ja rentoudumme ennen tunnin alkua sopivasti.
Hetken hiljaisuuden aikana ehdin miettiä että tämä on selvästikin ollut mukavin aamu pitkään aikaan. Ilman murehtimisia ja ongelmia. Heräsin hyvin ja nopesti, ilman sähläämistä ja torkuttamista, ilman kiirettä. Jatkuisipa viikko näin.
Opettaja saapuu luokan eteen. Nostamme itsemme ylös, laukkujen ja takkien kanssa. kävelemme luokkaan, istumme paikoillemme ja alamme keskittyä taas kouluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti