Istun parvekkeeni portaalla. Kylmä tuuli puhaltaa kasvoille ja päätän painua sisälle lämpimän patterin ääreen. Olisipa jo kevät.
Katson makuuhuoneeni ikkunasta vanhaa naishenkilöä, joka on koiransa kanssa ulkona. Vastaan tätä naista ja koiraansa kävelee joku vanhempi herra. He pysähtyvät rupattelemaan. Kuluu tovi jos toinenkin, kunnes molemmat jatkavat matkaansa. Mitä mahtoivat jutella..?
Pakkaudun nojatuolilleni hyvän kirjan, viltin ja kahvimukillisen kanssa, ja varpaat laitan patterin päälle lämpiämään. Uppoudun kirjaan pitkäksi aikaa, havahdun vasta kun puhelimeni alkaa soida. Henna näemmä soitti. Ihan tuiteleissa. Kello on vasta puoli kuusi. Onhan se kivaa kun joku muistaa minut ja soittaa minulle. Mutta voisi sen joskus tehdä selvänäkin. Unohdan jo koko hennan kännipuhelun ja jatkan kirjani lukemista. Loppu ilta kuluukin mukavasti lueskellessa ja telkkarin jännäriä tuijotellessa.
