Harmautta

Istuudun koneelle, jään miettimään hänen sanojaan. Sanat voivat satuttaa paljon, muistot voivat tehdä kipeäksi ja viedä pysyvästi menneeseen. Joka päivä, astun eteenpäin varmoin askelin minne ikinä kuljenkaan. Toivoen, että ne askeleet jotka kuljen, veisivät minut takaisin niihin hetkiin joita muistelen, mutta niin, että elän niissä tänäkin päivänä. Tiedän syvällä itsessäni, ettei se onnistu koskaan. Kuuntelen Helloweenin biisiä - If i knew- ja vaihdan biisin, Helloween- Forever and one-
Palaan mielessäni aikoihin, joita ei enää ole. Elämä voi muuttua sekunnissa huonoon, mutta kun se muuttuu hyvään, se on pitkä tie. Elämän pohjalla on rankkaa ja tuskaista kulkea. Mutta sekin on kuljettava loppuun asti.
Katson ulos huoneistoni ikkunasta, miettien miten voi kaikki kääntyä ympäri yhdessä päivässä. Elämässä on usein hauskoja hetkiä, mutta tuntuu kuin ne hautautuisivat depression täyteisten hetkien alle. Hyvät, ihanat muistot hautautuvat enää harmauteen ja tuhottuihin unelmiin. 
Nousen koneen vierestä, lähden keittiöön keittämään kahvia. Odotan kahvia, palaan hetkeksi koneelle, ajatukset tyhjinä, mitään sanomattomina istun ja tuijotan koneeni näyttöä. Selaan yhteisiä kuviamme, kyyneleet hiipivät väkisinkin silmille. 
Niin paljon hyvää, niin paljon pahaa. Palaan keittiöön hakemaan kahvia. Pyyhin kyynelet silmiltäni. Tartun ensimmäiseen kuppiin, joka käteen sattuu tiskikaapista. I Love You mukini.. Onko tämä jo kohtalon ivaa? Kaadan kahvin sinne, sen enempää miettimättä. Laitan feikki "croksini" jalkaan, avaan parvekkeen oven, otan tupakka askin parvekkeen lasipöydältä ja istuudun vanhaan rottinkituoliini sytyttämään tupakan.
Istun pitkän aikaa miettien kulunutta kuukautta. Mtä vielä voi tehdä väärin? Ei kai mitään. Tuijotan parvekkeeltani alapuolellani ohitse kulkevia ihmisiä, kukaan heistä ei hymyile. Kaikki ovat vakavia. Kasvot ilmeettömät, kuin aaveilla. Ehken olekaan ainut, joka on hukkunut harmauteen. Kuulokkeet korvillani, tapan itseäni lisää kuuntelemella yhteistä lauluamme. -Adore you- Ilmeeni on tyhjempi kuin koskaan..  Olen päättänyt olla itkemättä.. Se ei oikein tunnu onnistuvan. Nousen rottinkituoliltani, heitän tupakkani tuhkakuppiin ja kipuan sisälle vaivalloisen oloisena. Koskaan ei ole mikään ollut yhtä tyhjänä sisälläni kuin nyt.  
Kaikesta huolimatta, minulla on velä jotain. Minuuteni on tallella. Tiedän edelleen kuka olen mikä haluan olla, se antaa minulle voimaa jatkaa tätä harmaata arkea vahvoin askelin eteenpäin vaikka olisin kuinka rikki. Kettiöön päästyäni alan käyttää turhautuneisuuttani tiskaamisen ja pölyjen pyyhkimiseen. Päätän lopettaa murehtimisen ja hukuttautua sohvalle peiton alle ja turruttaa mieleni suklaalla ja huonoilla saippuasarjoilla. 

Kevättä kohti taas

Kulkiessani kohti koulua,
katson kanaalin. Jäät ovat sulanneet.
Kylmä tuuli puhaltaa takaa.
Ihan syksyinen tunnelma. Askel askeleelta kuljen eteenpäin.

Lasken laattoja jalkakäytävältä jalkojeni alta. 
Kadut on lakaistu hiekoista,
asfaltoitu pyörätie näyttää houkuttelevalta. 
Lasken skeittilaudan kädestäni maahan, 
jatkan matkaa rullaten.
Tuuli antaa lisää vauhtia. Väistelen kaivon kansia ja
tuulen lennättämiä oksia ja risuja pyörätiellä.

Koulu lähestyy metri metriltä. Hyppään pois laudan päältä ja
kävelen sen kanssa aulaan ja sieltä naulakoille.
Ripustan takkini naulakkoon, 
jätän myös skeittilaudan naulakoille. 

Ja taas uusi päivä on alkanut. Mutta miten se loppuu?

Taas koulunpenkille

Päivät kuluvat, yksi kerrallaan, välillä hitaasti joskus nopeasti.. Joskus aika vain matelee, aivan kuin ärsyttääkseen. Istun luokassa, kuulokkeet korvilla, Jennifer Lopez-on the floor soi valkoisista kuulokkeistani. Odotan oppitunnin alkua.

Tämä on taas niitä hetkiä, kun aika kulkee matelemalla. Melkeimpä tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt.. nyt voin vain sanoa, että minulla on aikaa. Aikaa miettiä, ajatella, pohtia.. Viime viikot ovat olleet sekavia.. On ollut pakko elää minuutti kerrallaan ja pelätä mitä seuraava minuutti tuo tullessaan. 

 Katson kahvikuppia pöydälläni. Kahvi maidolla, vihreässä kupissa. Katsahdan ulos luokan ikkunan sälekaihtimien välistä. Keväinen aurinko on taas kadonnut pilviverhon taakse. Ilmat ovat lämmenneet, mutta taas alkaa sataa vettä. Minne jäi se viikko, kun aurinko paistoi joka päivä? Lämpimät auringontäyteiset päivät tuntuvat edelleen niin kaukaisilta ajatuksilta. Mutta ainut piristys on se tässä hetkessä, että sen on varmaa joka vuosi.. Kesä tulee aina ennemmin tai myöhemmin. opettaja saapuu luokkaan. Lopetan haaveiluni. Kaivan laukusta muistiinpanot ja avaan kirjan sivulta 26. Opettaja laittaa kalvon piirtoheittimelle, asettelee sen suoraan ja tästä lähtee taas yksi koulupäivä liikkeelle.

Se on vain elämää.

Kaikki ei mene aina niinkuin haluaisi. Elämä antaa, mutta elämä myös ottaa. Mikään ei ole helppoa, mutta pikku asioista pitää juuri sen takia nauttia. Laimea elämämme olisi anemista ja raskas taivaltaa ilman pieniä ilon hetkiä. Pitää tarttua joka hetkeen ja elää hetkessä, vaikkakin sopivissa määrin. Mennyttä voi muistella, mutta siinä ei saa elää. Tulevaisuutta saa suunnitella, mutta siinä ei saa kulkea. MIkään ei ole tarpeeksi iloista ilman, että tekee jostain iloista. Positiivinen asenne on parasta mitä ihmisellä saattaa olla. Positiivisen asenteen pitämiseen vaikuttaa rakkaimmat, läheiset, ystävät, kaverit ja ympäristö. Itsestään selvää sinänsä. Vaikkakin ympäristö ja lähellä olevat ihmiset ovat positiivisia asioita, ne saattavat kääntyä myös anemisiksi ja masentaviksi asioiksi...

Istun penkillä, kahvikuppi toisessa kädessä ja tupakka toisessa kädessä. Heräsin juuri. Keväinen aamu aurinko paistaa parvekkeelleni. Auringon lämpö hyväilee kasvojani.Pitkän talven jälkeen, en edes muistanut enää kuinka ihanalta se tuntuu. Puhelimeni messengeriin alkaa tulvia viestejä. Ei mitään niin mukavaa asiaa. Raskaan eroni jälkeen en nyt juuri olisi jaksanut tälläisiä asioita lukea. Mikseivät ihmiset jo ymmärrä että pitäisivät huolen omista asioista. Moni olisi päässyt vähemmällä. Nousen ylös. Suljen puhelimeni. En vastaa tänään kellekään. Alkoi masentaa. Mietin yhteisä hetkiämme. Iloisia hetkiä, huonoja hetkiä, hetkiä jolloin olisin voinut sanoa ja toimia toisin. Ajattelin myös niitä kun sinä olisit voinut toimia toisin. Mietin jokaista hetkeä, kun sanoin sinulle, rakastan sinua. Tämä kaikki on nyt mennyttä ja se jää menneeseen. Ne kaikki jäävät muistoihin elämään, hyvinä tai huonoina muistoina. Vaikka itselleni yrittäisin väittää, että katuisin kaikkea, ei se ole niin. Aina Kun joku kysyy: "jos saisit elää elämäsi uudestaan.. Mitä tekisit toisin?" Sinun tulee vastata. Ettet kadu mitään ja mitään et muuttaisi. Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Minkä yli ei pääse, yritetään niin kauan että pääsee toiselle puolelle. Älä koskaan sano että joku olisi mahdotonta. 

Tämän itseni tsemppaamisen jälkeen olen valmis uuteen päivään. Olen valmis uuden sivun aloittamiseen. Aloitan elämässäni uuden aikakauden.  Aloitan sen ihmisen kanssa. Joka on tärkeä. Kenestä en luovu. Kenen vuoksi jaksan yrittää ja pidän kiinni parhaani mukaan. Tiedän, että tämä onnistuu.  Olen valmis tähän. Muutama viiko taaksepäin sanoin hänelle.. Rakastan sinua... Mutta nyt sanon sen sinulle.

Istahdan sohvalleni. Avaan läppärini kannen en mene facebookkiin. Jätän kaiken sosiaalisen median toisarvoiseksi tänään. Laitan leffan pyörimään koneelta, ja painaudun rakkaani viereen..